Opettajat:
Arja Aminoff on tallin perustaja ja omistaja. Hän on tehnyt pitkän uran ratsastuksen parissa sekä ratsastajana, opettajana että kasvattajana. Itse hän on kilpaillut kansallisella tasolla joka lajissa, mutta päälajina on ollut kouluratsastus, jossa hän on kilpaillut vaikeissa luokissa SM-tasolla asti. Hän on opettanut tuhansia ratsastajia, niin harrastelijoita kuin korkealla tasolla kilpailevia ratsastajia. Arja on myös kouluttanut hevosia koko ikänsä.
Jessica Aminoff työskentelee valmentajana ja ratsuttajana. Hevosalalla hän on kouluttautunut ratsastuksenohjaajaksi, kansallisen tason ratamestariksi sekä agrologiksi. Jessica on kilpaillut kansallisella tasolla esteitä ja koulua, nuorena myös kenttäratsastuksessa. Päälajina on kuitenkin esteratsastus jossa hän on kilpaillut parhaimmillaan SM- ja 150 cm tasolla. Meriitteinä paljon voittoja, nuorissa ratsastajissa 3 SM-mitalia, GP-sijoituksia joiden lisäksi myös sijoituksia ja voittoja kansainvälisistä kilpailuista. Jessica pitää niin vakituisia tunteja kuin leirejä sekä valmennuksia eri tasoilla.
Hanna-Mari Metsänoja eli Hansu on koulutukseltaan ratsastuksenohjaaja ja tehnyt opetustyötä jo vuosia. Hansu on kilpaillut aikoinaan esteitä aluetasolla ja kouluratsastuksessa kansallisella tasolla vaativa A luokkiin asti. Hansu on myös IVK koulutuomari ja koulutettu hieroja: Hansu vetää myös yhdistettyjä istunta- ja hierontaviikonloppuja.
Sofia Koistinen on pitkän linjan tallilainen. Sofia on kouluttautunut ratsastuksenohjaajaksi ja kilpailee itse sekä koulu- että esteratsastuksessa.
Lisäksi ratsastuskeskuksessa kesäleiriopettajana toimii Fanny Förström, joka on kilpaillut kansallisella tasolla kenttä- ja esteratsastuksessa.
Tallivastaavana toimii Elin Fagerholm


